ITS Finland ry
Älykkään liikenteen uutiset 1/2008       
 
 

Ilmastopoliittinen asiantuntija Oras Tynkkynen: Mieluummin älyä kuin uusia moottoriteitä

  
   Oras Tynkkynen uskoo telematiikan tukevan ilmastopolitiikkaa.

Tiemaksut, joukkoliikenteen etuudet, kevyen liikenteen navigointisovellukset ja joukkoliikenteen kilpailukykyä parantavat älykkäät palvelut ovat hallituksen ilmastopoliittisen asiantuntijan, Oras Tynkkysen (vihr), mielestä hyviä keinoja ilmastonmuutoksen hillitsemiseen.

Älykkään liikenteen uutisten haastattelussa Tynkkynen esittää viisi liikennettä koskevaa keinoa hillitä ilmastonmuutosta:
”Liikennetarpeen vähentäminen kehittämällä yhdyskuntarakennetta siten, että liikenteen kysyntä vähenee, joukkoliikenteen ja kevyen liikenteen osuuden kasvattaminen, kulkuvälineiden käytön tehostaminen, kulkuneuvojen energiatehokkuuden parantaminen ja vaihtoehtoiset energiaratkaisut.”

Tynkkynen uskoo, että liikenteen älykkäillä ratkaisuilla voidaan tukea ilmastonmuutoksen hillitsemistä.
”Käyttöön perustuvilla tiemaksuilla voidaan hyödyntää älykkään liikenteen ratkaisuja parhaiten. Myös ajoneuvoveron voisi korvata tiemaksuilla”, hän sanoo.

”Myös joukkoliikenteen kilpailukyvyn parantamisessa telematiikasta on hyötyä. Esimerkiksi liikennevaloetuudet nopeuttavat matkoja ja tehostavat kaluston käyttöä.” ja Oras Tynkkynen jatkaa: ”Telematiikalla on mahdollista parantaa kevyttä liikennettä. Navigoinnin ulottaminen kävelyyn ja pyöräilyyn luo runsaasti uusia mahdollisuuksia ja parantaa kevyen liikenteen kilpailukykyä.”

"Yhdyskuntarakenteen muuttaminen on hidasta, mutta tietysti kaikki toimenpiteet ovat liian hitaita siitä näkökulmasta, että päästöjen vähentäminen olisi pitänyt aloittaa jo 20 vuotta sitten. Autojen käyttöä voidaan tehostaa esimerkiksi lisäämällä henkilöautojen yhteiskäyttöä.”

Biopolttoaineiden merkitystä ei Tynkkysen mielestä pitäisi ylikorostaa.
”On kiusallista, että suomalaisessa keskustelussa korostetaan liian voimakkaasti biopolttoaineiden osuutta ilmastonmuutoksen hillitsemisessä, vaikka neljä muuta keinoa ovat tehokkaampia.”

Oras Tynkkynen johti puolueensa, Vihreän liiton, liikennepoliittisen ohjelman laatimista. Ohjelman mukaan uusia moottoriteitä ei pitäisi rakentaa. Liikenneinvestoinneissa pitäisi painottaa nykyisten teiden turvallisuuden ja sujuvuuden parantamista.

”Ei ole järkeä siinä, että samalla kun pitäisi vähentää hiilidioksidipäästöjä investoidaan kuitenkin hankkeisiin, joista näitä päästöjä syntyy lisää. Ensimmäinen tehtävä olisi lopettaa ongelmaa pahentavat toimet. Mutta ymmärrän, että näin suureen linjanmuutokseen ei vielä olla valmiita. Liikennepolitiikka on perustunut ja perustuu edelleen paljolti uusien teiden rakentamiseen.”

”Tietoisuus kyllä kypsyy, kunhan ihmiset alkavat ottaa huomioon Suomen velvoitteet ilmastonmuutoksen hillitsemisessä. EU antaa jäsenmaille ehdotuksensa päästötavoitteiksi tammikuussa.”

Eduskunnan valiokunnat haluavat kehittää liikenteen hinnoittelua

Sekä eduskunnan liikennevaliokunta että ympäristövaliokunta kehottavat hallitusta kehittämään käyttöperusteista liikenteen hinnoittelua sekä sähköisiä tiemaksuja.

Liikennevaliokunta lausuu autoverouudistusta koskevassa kannanotossaan, että hallitusohjelman mukaan hallituksella on tarkoituksena selvittää käyttöperusteisten liikenteen hinnoittelumallien käyttöönottoa ja älykkäiden tiemaksujärjestelmien kokeilua. Valiokunta pitää nyt ehdotettua verotusuudistusta hyvänä askeleena kohti käyttöperusteisten liikenteen hinnoittelumallien käyttöönottoa.

Valiokunta kiinnittää huomiota myös muiden käyttöperusteisten hinnoittelujärjestelmien edelleen selvittämiseen ja katsoo, että tämä tulee tehdä liikennepoliittisen selonteon yhteydessä. Selvitystyön lähtökohtana tulee olla se, että hinnoittelujärjestelmien vaikutuksia arvioidaan yhdessä joukkoliikenteen edelleen kehittämisen kanssa.

Ympäristövaliokunta puolestaan rohkaisee myös älykkäiden liikennejärjestelmien kehittämiseen esimerkiksi kokeilemalla sähköisiä tiemaksuja, joissa kilometriveron keruu perustuu satelliittipaikannukseen ja langattomaan tiedonsiirtoon. Kilometrivero voi olla alhaisempi tai sitä ei peritä lainkaan alueilla, joilla joukkoliikenteen palvelut puuttuvat tai ovat vaatimattomat, joten myös sosiaalisten näkökohtien huomioon ottaminen olisi mahdollista. Hyvien joukkoliikennepalvelujen piirissä vastaavasti kilometrivero voi yksityisautoilta olla korkeampi, mikä osaltaan kannustaisi joukkoliikennepalvelujen käyttöön.

Ilmaisia säätietoja kännykän web-selaimella foreca.mobi-palvelusta

  

Uusi foreca.mobi on maailman laajin mobiilisääpalvelu, joka on käyttäjälle ilmainen. Palvelu on mainosrahoitteinen. Näin Foreca tuo tuo internetin ansaintamallin mobiilimaailmaan.

Palvelu on yksi laajimmista mobiilisääpalveluista maailmassa. Foreca.mobi sisältää ajantasaista säätietoa noin 80.000 paikkakunnalta ympäri maailman. Palvelusta löytyy havaintotietoja ja sääennusteeita aina seitsemään päivään asti. Karttamuodossa esitetään muun muassa animoidut sääsatelliitti- ja sadetutkakuvat.
"Forecalla on runsaasti hyvää säätietoa myös kännykän käyttäjille. Iloksemme uudet kännykät mahdollistavat sen tarjoamisen entistä laajemmalle käyttäjäkunnalle", sanoo Forecan myyntijohtaja Tiina Asula.
"Sääpalvelun käyttöönotto on helppoa. Palveluun ei tarvitse rekisteröityä, eikä sitä tarvitse erikseen tilata. Palveluun pääsee yksinkertaisesti kirjoittamalla kännykän selaimeen "foreca.mobi". Palvelu toimii kaikissa nykyaikaisissa kännyköissä, joissa on internetselain.

Foreca on kansainvälisille markkinoille suuntautunut suomalainen täyden palvelun säätalo. Yritys on kehittänyt mobiilisääpalveluita jo yli kymmenen vuotta. Palveluja on nykyisin saatavilla yli 20 kielellä - ja Foreca.mobissakin on kymmenen kielivaihtoehtoa: Euroopan pääkielet sekä kiina ja venäjä.

Kaikkiaan Forecan Internet- ja mobiilisääpalveluilla on yli 450 miljoonaa käyttäjää ja palvelut ovat saatavilla Suomen lisäksi muualla Euroopassa, Amerikoissa, Afrikassa ja Aasiassa. Foreca toimittaa säätiedot muun muassa Microsoftin maailmanlaajuisiin palveluihin sekä mm. AOL:n Euroopan sivustoille. Forecan mobiilisääpalvelu FlashWeather voitti vuonna 2006 arvostetun maailmanlaajuisen sisällöntuottajien Nokia S60 3rd Edition Challenge -kilpailun Flash-sovellusten sarjan.   

Kattavat liikennetiedot nyt yhdeltä luukulta Tampereella

  
   Tamperelaiset hyötyvät telematiikasta.

Tampereen seudun liikkujat ovat saaneet ensimmäisenä käyttöönsä uuden LiikenneNyt -palvelun (www.liikennenyt.fi), josta löytyvät kattavasti kaupunkiseudulla liikkuvia palvelevat liikenteen sähköiset tiedot. Infotriplan palvelu kokoaa liikennetietoa kaikista liikennemuodoista.

LiikenneNyt -sivuilla yhdistellään jo olemassa olevia liikennepalveluita, mutta siihen on tehty myös uusia palvelutoimintoja. Esimerkiksi ajantasaista ruuhkatietoa on kehitetty yhdistelemällä toimintoja internet-sivustolla näkyvälle karttapohjalle. Sivujen toimintojen kehitystyö jatkuu ja mukaan etsitään myös uusia yhteistyötahoja.

Oulunliikenne -palvelu uudistuu

Oulun liikennetiedot kokoava internet-palvelu muutetaan entistä helppokäyttöisemmäksi, yhdellä silmäyksellä näkee nyt kaiken oleellisen liikenteestä. Palveluun tulee sääennusteita ja sadetutkakuvia ja liikenteen sujuvuustiedon esitystä selkeytetään ja oleellisimmat liikennetiedot on saatavissa suoraan etusivulta. Palvelun rahoittajina ovat Oulun Kaupunki, LVM ja Tiehallinto. Palvelun tuottaa Destia Traffic yhteistyössä kumppaneidensa kanssa.

TeleFOT: Jälkiasennettavat navigaattorit ja muut ajoneuvolaitteet syyniin VTT:n koordinoimana

  

EU:n 7.tutkimuksen ja kehittämisen puiteohjelmassa on hyväksytty rahoitettavaksi VTT:n koordinoima TeleFOT-hanke, joka on nelivuotinen ja kustannuksiltaan 15 M€.
Hanke keskittyy tieliikenteen ajoneuvoihin jälkiasennettavien ja mobiilien eli ns. nomadisten laitteiden ja näiden kuljettajalle tarjoamien palvelujen testaukseen sekä vaikutusten arviointiin. Hankkeessa seurataan laitteiden ja palvelujen arkikäyttöä,. Testiympäristöt toimivat kahdeksassa Euroopan maassa.

Digi-tv näkyy nyt liikkuvassa autossa navigaattorin kautta

VDO Daytonin kaksi kannettavaa autonavigaattoria toimivat nyt myös maanpäällisten digitv-ohjelmien vastaanottimina, kun Ranskalaisen DiBcomin DVB-T-virittimet liitettiin niihin. Matkustajat voivat katsella televisio-ohjelmia samalla kun kuljettaja saa ajo-ohjeita. Valmistaja lupaa TV-lähetysten välittyvän virheettömästi myös vauhdissa, mikä on tietysti oleellinen ominaisuus.

Sisäasiainministeriön toimikunta ehdottaa älykkäitä laitteita poliisiautoihin

Poliisille tarvitaan lisää ajoneuvotietokoneita, ja automaattinen rekisterinumeroiden tunnistusjärjestelmä pitää ottaa käyttöön, ehdottaa maaherra Rauno Saaren johtama toimikunta, joka pohti järjestyspoliisin tilaa ja kehittämistä.

Poliisin kenttäjärjestelmä eli Poke toimii jo nyt, mutta sitä pitäisi kehittää siten, että mm. reaaliaikainen tilannekuva olisi mahdollista luoda järjestelmän avulla. Se tarvittaisiin jokaiseen poliisiautoon.
Automaattinen ajoneuvojen rekisterinumeroiden tunnistusjärjestelmä (ANPR) olisi erittäin tehokas rikosten paljastamisessa ja lisäisi merkittävästi kiinnijäämisriskiä, jos se saataisiin käyttöön.

Kainuu keskittyy ajoneuvojärjestelmien kehittämiseen

Kainuusta aiotaan luoda ajoneuvotietojärjestelmien osaamiskeskus. Kajaanissa perustettiin joulukuussa 2007 kehittämisohjelma, joka jatkuu aina vuoteen 2015. Rahaa hankkeeseen varataan 17 miljoonaa euroa.

Mukana on merkittäviä yrityksiä: kuormankäsittelykoneita valmistava Ponsse, elektroniikan sopimusvalmistaja Elektrobit, ajoneuvotietojärjestelmiä muun muassa Ponsselle tekevä seinäjokis-kainuulainen Epec, ajoneuvotietokoneita esimerkiksi poliisille valmistava Sunit sekä ohjelmatuotannon palveluyritys Ebsolut.
Hanketta hallinnoi Kajaanin teknologiakeskuksessa toimiva Measurepolis-ohjelma, ja mukana ovat myös Oulun yliopisto, VTT, Kajaanin ammattikorkeakoulu ja Kajaanin ammattiopisto. Päärahoittajia ovat Kainuun maakuntayhtymä, Kajaanin kaupunki, yritykset sekä Tekes.

Hätäkeskuksilla on oltava eCall-viestivalmius vuoden loppuun mennessä

  
Ehtiikö apu perille ajoissa? Kuva pelastusnäytöksestä.
  

Hätäkeskuksien on oltava vuoden 2008 loppuun mennessä valmiita ottamaan vastaan automaattisia eCall-hätäviestejä onnettomuuteen joutuneista autoista. Järjestelmän käyttöönotto on kirjattu 9.3.2006 hallituksen liikenneturvallisuuden periaatepäätökseen.
Kolariin joutuneesta autosta on välityttävä hätäviesti lähimpään hätäkeskukseen viimeistään syyskuussa 2010, josta alkaen kaikkiin uusiin autoihin asennetaan hätäviestien lähetin.

eCall -järjestelmän toteutumisen todennäköisyys EU:n laajuudella lisääntyi merkittävästi, kun Saksa merkittävänä automaana allekirjoitti yhteistyösopimuksen viime kesäkuussa. Yli 60 allekirjoittajan joukossa on 16 EU-maan lisäksi Norja, Sveitsi ja Islanti, kaikki merkittävät autonvalmistajat, tutkimuslaitoksia sekä muita yhteisöjä.

eCall-hanketta johdetaan Euroopan komission tietoyhteiskunnan pääosastolta. Komissiossa suomalaisjohtaja Juhani Jääskeläinen vetää urakkaa, jossa ei ole niinkään teknisiä kuin byrokraattisia esteitä. Jääskeläisen tehtävää vaikeuttaa se, että EU:ssa liian moni ajaa lyhytnäköisesti oman maan ja oman teollisuuden etuja. Kansalaisia, tässä tapauksessa liikenneonnettomuuksien uhreja, ei aina jakseta ajatella. Isoista EU-maista voimakkaimmin vastaan haraa Ranska.
-Joka päivä kun tässä viivytellään, menetetään ihmishenkiä, Jääskeläinen pahoittelee.

Euroopan liikenteessä kuolee tuhansia ihmisiä vuosittain, koska apu ei ehdi ajoissa paikalle. Hätäviesti-järjestelmä lähettää onnettomuusauton sijaintitiedot automaattisesti hätäkeskukselle. Avunsaannin nopeus lieventää onnettomuuden seurauksia. Suomalaisten onnettomuuden tutkinta-aineistojen perusteella arvioituna lähes viisi prosenttia kaikista ajoneuvossa kuolleista pelastuisi. Vähennys kaikkiin liikennekuolemiin olisi 4-8 prosenttia: Suomessa 15-30 henkeä, Euroopassa 2000-4000 henkeä vuodessa.

Liikenne- ja viestintäministeriön järjestämässä eCall-seminaarissa puhunut Juhani Jääskeläinen sanoi, että 70 prosenttia EU-kansalaisista haluaa hätäviestijärjestelmän autoonsa. Järjestelmä ei vaadi valtavaa ponnistusta jäsenmailta, joiden on joka tapauksessa rakennettava paikannusvalmius hätäkeskuksille. Kustannuksia on tiedossa, mutta myös edut ovat merkittäviä.

Neuvotteluissa on pitänyt sopeutua erilaisiin vaatimuksiin. Nyt on sovittu, että laitteessa pitää olla kytkin, jolla sen saa pois päältä. Vaatimusta on vaikea ymmärtää, koska järjestelmä ei ala automaattisesti lähettää viestejä eikä ota yhteyttä hätäkeskukseen ellei tilanne ole vakava, esimerkiksi sellainen, että se johtaa turvatyynyn laukeamiseen. Tämähän edellyttää noin 30 km/h nopeudessa sattunutta törmäystä.