Verkostopäivä 15.8.2019 - esitykset ja tunnelmat

Verkostopäivän pääviesti - Kaikki päästötoimet otettava käyttöön täysimääräisesti ja HETI!

Verkostopäivämme teemana oli tänä vuonna liikenteen päästötavoitteet ja älykkäät ratkaisut niihin pääsemiseksi. Seminaarin kolmessa ensimmäisessä puheenvuorossa keskityttiin tilannekuvan ja tavoitemaailman kuvaamiseen, ja seuraavissa käytännön ratkaisujen esittämiseen. Tiivistettynä voi todeta, että tavoitteeseen pääsy vaatii laajan keinovalikoiman ja uusia päästöjä vähentäviä tuotteita ja palveluja kehitetään jatkuvasti - tärkeintä on saada kaikki ohjauskeinot, erityisesti taloudellinen ohjaus suosimaan näitä uusia päästöttömiä ratkaisuja. Regulaattorin tärkein tehtävä onkin varmistaa, että päästöjä vähentävät ratkaisut ovat aina kannattavampia kuin päästöjä lisäävät. 

Verkostoseminaarin monipuoliset esitykset ja täysi Bankettisali tekivät seminaarista mielekkään sekä esiintyjille että kuulijoille. 

Ohessa tilaisuuden esitelmät:

Seminaarista suuntasimme purjelaiva m/aux Svanhildille, jossa sää suosi oikein toden teolla. Tuulta oli riittävästi ja aurinko loisti kilpaa purjehtijoiden kanssa ja laivakokkien nappisuoritus loivat verkostoitumiselle hienot puitteet. Rohkeimmat kävivät meressä ja uhkarohkeimmat myös karaokelavalla.

Ravintola Sipuli yleiskuva

Täysi sali syventyneenä älykkäisiin ilmastoratkaisuihin.

Svanhild yhteiskuva

Verkostopurjehduksella käyttövoimina tuulivoima, C2H5OH ja laivakokin pitopöytä.

 

Svanhild uimakuva

Lämpimät vedet saivat myös merileijonat liikkeelle.

Svanhild ilta

Suunta kohti satamaa ja auringonlaskua.

Tiedustelut

Älykkään liikenteen verkosto -
ITS Finland ry
Pieni Roobertinkatu 9 (MOW), 00130 Helsinki

Toiminnanjohtaja Marko Forsblom
tel. +358 40 514 5100
etunimi.sukunimi (at) its-finland.fi

Puheenjohtaja Karri Salminen, CGI
tel. +358 40 544 5151
etunimi.sukunimi (at) its-finland.fi

ITS Finland Extranet

Kirjaudu Extranetiin täällä!

Tilaa uutiskirje

ITS sosiaalisessa mediassa

FacebookTwitterLinkedinYoutube