Helsingin Bussiliikenteelle ratkaisu taloudellisemman ja turvallisemman joukkoliikenteen kehittämiseen

Helsingin Bussiliikenne Oy on ottanut käyttöön ratkaisun, joka parantaa Helsingin linja-autoliikenteen taloudellisuutta, turvallisuutta ja ympäristöystävällisyyttä. Kyseessä on teknologiaratkaisu, jossa yhdistetään antureiden ajoneuvoista välittämää dataa kartta- ja paikkatietoon sekä kuljettajakoulutusten suunnitteluun. Uudenlaisen ratkaisun on kehittänyt CGI.


Lehdistötiedote 17.10.2013

CGI Suomi, Helsingin Bussiliikenne & Microsoft, Helsinki


Kiihdyttely, nykivä ajo ja voimakkaat jarrutukset ovat matkustajille epämukavia, kielivät epätaloudellisesta ajotavasta, lisäävät ympäristön päästöjä sekä kasvattavat onnettomuusalttiutta. Siksi Helsingin bussiliikenne halusi päästä käsiksi tarkkaan, autokohtaiseen, linjakohtaiseen ja kuljettajakohtaiseen tietoon, miten yhtiön kalustoa Helsingissä käytetään.

Busseihin asennettiin datankeruulaite ja anturit, joista syntyvä tieto tallennetaan Microsoft SQL Server -pohjaiseen tietovarastoon. Yhdessä CGI:n kanssa yhtiö alkoi jalostaa niistä kertyvää valtavaa tietomäärää. Järjestelmän käyttöönoton myötä asiat ovat Helsingin Bussiliikenteessä muuttuneet. Erityisesti on muuttunut kuskien ajotapa.

"HSL:n viimeisimmissä asiakastyytyväisyystutkimuksissa arvosanamme ovat tämän järjestelmän myötä parantuneet selkeästi. Isot rajut kolarit ovat vähentyneet ja ennakointi lisääntynyt. Myös autojen turha tyhjäkäyttö on saatu vähenemään, kun järjestelmään jää jälki. Koska kerätty tietomassa yhdistetään automaattisesti muuhun toiminnanohjaukseen, kuljettajan ei tarvitse huolehtia muusta kuin ajamisesta. Järjestelmä tietää, kuka bussia ajaa ja mitä reittiä", kertoo Helsingin Bussiliikenteen tekninen johtaja Michael Andersson.

Tällä hetkellä Helsingin Bussiliikenne ja CGI pilotoivat Microsoftin uuden PowerMapin käyttöä ajodatan visualisointiin. Työkalun avulla voi hahmottaa helposti animoiden kartalla esimerkiksi ne paikat, joissa tehdään eniten punaisia jarrutuksia. PowerMap on osa Microsoftin raportointi- ja analysointiratkaisua, jolla käyttäjät voivat tehdä erilaisia kyselyitä tietovarastoihin sekä esittää ne graafeina ja muina visuaalisina esityksinä, kuten tässä tapauksessa karttapohjaisena analyysinä.

"Kartta auttaa kehittämään koko Helsingin seudun liikennettä. Nyt Helsingin Bussiliikenne voi kertoa reittejä suunnittelevalle HSL:lle tai liikennesuunnittelua tekevälle Rakennusvirastolle vaaranpaikoista tai reiteistä, joissa aikataulu on säädetty liian tiukaksi", laajentaa CGI:n tuoteliiketoiminnasta vastaava johtaja Henry Nieminen toteutetun ratkaisun hyötyperspektiiviä.

"Iso datamäärä mahdollistaa jatkuvan kehitystyön. Käyttäjälle sopivaan muotoon jalostettuna sillä voidaan muuttaa toimintatapoja matkustajien, ympäristön ja Helsingin Bussiliikenteen liiketoiminnan hyödyksi", tiivistää tuotepäällikkö Pekka Pykäläinen Microsoftilta.

Liitteet

Kuva karttavisualisoinnista: http://sdrv.ms/GUT5TC

Järjestelmän keräämää dataa visualisoiva Power Map -kuva nostaa esiin risteyksen Kehä I:llä, jossa paljon punaisia jarrutuksia. Lähikuvasta nähdään, kuinka ne jakautuvat eri kuljettajille.

Kuva Michael Andersson: http://sdrv.ms/GOMucT

Kuvia linja-autoista:  http://www.helb.fi/ > Kuvapankki

Lisätietoa

Michael Andersson

tekninen johtaja, Helsingin Bussiliikenne Oy

050 435 8014

Henry Nieminen

johtaja, Enterprise Solutions, CGI Suomi

040 827 9622

Pekka Pykäläinen

tuote- ja ratkaisupäällikkö, Microsoft

040 551 8478

Helsingin Bussiliikenne Oy, HelB, on Helsingin kaupungin omistama bussiyhtiö, joka lukeutuu pääkaupunkiseudun suurimpiin joukkoliikenteen tuottajiin. Ympäristö on yhteinen asiamme ja siksi me haluamme olla mukana turvaamassa puhtaampaa hengitysilmaa seudun asukkaille. Tehtävämme onkin palvella pääkaupunkiseudun ihmisiä heidän jokapäiväisen liikkumisen tarpeissa. Tätä palvelua tuottavat lähes 1100 kuljettajaamme 400 linja-autolla. Kuljetamme teidät töihin, kouluihin, arjen askareisiin ja harrastuksiin sekä vapaa-ajanmenoihin. Olemme kanssanne mukana Stadin sykkeessä! Lisätietoa: www.helb.fi.  

Vuonna 1976 perustettu CGI on maailman 5. suurin itsenäinen, ICT:n ja liiketoimintaprosessien kehityspalveluja tarjoava yritys. Yhtiöllä on 69 000 asiantuntijaa yli 40 maassa Amerikassa, Euroopassa ja Aasiassa palvelemassa sen tuhansia asiakkaita maailmanlaajuisesti. CGI konsultoi asiakkaitaan liiketoiminnan ja ICT-ratkaisujen kehittämisessä, integroi ja kehittää tietojärjestelmiä sekä on asiakkaidensa ulkoistuskumppani. CGI:n liikevaihto on yli 10 Mrd. C$, ja yritys on listattu Toronton sekä New Yorkin pörsseissä (TSX:GIB.A ja NYSE:GIB). Lisätietoa: www.cgi.com ja www.cgi.fi.

Vuonna 1975 perustettu Microsoft on maailman johtava ohjelmistotuotteiden, -ratkaisujen ja -palveluiden toimittaja, joka auttaa yrityksiä, organisaatioita ja ihmisiä hyödyntämään tietotekniikan mahdollisuuksia uusilla innovatiivisilla tavoilla. Suomessa Microsoftin palveluksessa työskentelee 280 henkilöä, joiden visiona on yhdessä yli 3000 yhteistyökumppanin kanssa auttaa asiakasta menestymään Microsoftin ratkaisujen avulla. Maailmanlaajuisesti Microsoftilla on noin 99 000 työntekijää yhteensä yli 110 maassa. Heinäkuussa 2013 päättyneenä tilivuonna Microsoftin liikevaihto oli 77,85 miljardia US dollaria.

 

Tiedustelut

Älykkään liikenteen verkosto -
ITS Finland ry
Bulevardi 7, 00120 Helsinki

Toiminnanjohtaja Marko Forsblom
tel. +358 40 514 5100
etunimi.sukunimi (at) its-finland.fi

Puheenjohtaja Karri Salminen, CGI
tel. +358 40 544 5151
etunimi.sukunimi (at) its-finland.fi

ITS Finland Extranet

Kirjaudu Extranetiin täällä!

Tilaa uutiskirje

ITS sosiaalisessa mediassa

FacebookTwitterLinkedinYoutube