Älykkään liikenteen vaikuttajat Helsinkiin vuonna 2014

Mittava ITS Europe 2014 kongressi ja näyttely järjestetään Suomessa kesäkuussa 2014. Kokouksen pitopaikasta ilmoitti Lyonissa Euroopan älyliikenteen toimijoiden verkosto Ertico. Kokousta hakivat Liikenne-ja viestintäministeriö, Helsingin kaupunki, VTT ja ITS Finland. Myös Liikennevirasto ja Liikenteen turvallisuusvirasto TraFi ja mm. Helsingin seudun liikenne HSL tukivat hanketta.

Kongressi ja siihen liittyvä näyttely pidetään Helsingin messukeskuksessa kesäkuussa 2014. Tapahtumaan liittyy myös demoesityksiä, ja osallistujat vierailevat mm. liikennekeskuksissa. EU:n ja Suomen liikenneyhteydet Venäjälle, etenkin Pietariin, saavat älyliikenteen konferenssissa paljon huomiota.Euroopan älykkään liikenteen kokoukset ovat haluttuja suurtapahtumia, joista maat kilpailevat hieman samalla tavalla kuin mittavista urheilukilpailuista.

Kongressin oikeudet omistavan Erticon ovat perustaneet Euroopan komissio, jäsenmaiden liikenneministeriöt ja eurooppalainen alan teollisuus.

Onko Suomen liikenne riittävän älykästä?

  
        Helsingin joukkoliikenteessä matkustaja saa ajan
            tasalla olevaa tietoa myös matkan aikana.
    
 

ITS Finlandin puheenjohtaja Karri Salminen pitää älyliikenteen suuren kokouksen saamista osoituksena siitä, että Suomi on lyhyessä ajassa kyennyt nousemaan älykkään liiikenteen alalla kiinnostavaksi maaksi. Meillä alan yrittäjien ja julkisten toimijoiden yhteistyö hakee vertaistaan Euroopasta, ja tämä olikin yksi merkittävä vaikutin siihen, että Ertico antoi konferenssin Suomeen.

-Suomi on 10 parhaan älyliikennemaan joukossa, mutta meillä on mahdollisuus päästä pian ihan kärkeen, Karri Salminen sanoo.

Julkinen ja yksityinen pelaavat yhteen

Kokouksen hakuprosessia vetänyt ITS Finlandin toiminnanjohtaja Kimmo Ylisiurunen sanoo, että Suomen julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyön vahvuus ja selvät yhteiset tavoitteet tekivät vaikutuksen Euroopassa. Myös EU-Venäjä -yhteistyön merkityksen kasvu älyliikenneasioissa sataa suomalaisten laariin.
-Kongressin Suomelle myöntäneen Erticon asiantuntijoihin teki vaikutuksen erityisesti se, että meillä eri tahot ovat hyvässä yhteishengessä sitoutuneet älyliikenteen kehittämiseen, ja hankkeilla on myös poliittinen tuki takanaan, Ylisiurunen sanoo.

Suomen viranomaisten aktiivinen panos älykkään liikenteen kehittämisessä on huomattu jo aikaisemminkin. Viime syksynä liikenneministeriö ja erityisesti sen kansliapäällikkö Harri Pursiainen saivat eSafety Forumin erityispalkinnon mm. siitä hyvästä, että kykeni julkistamaan ensimmäisenä maana Euroopassa uuden älyliikenteen strategian - EU:n säätämän asiaa koskevan direktiivin mukaisesti.

Isojen EU-hankkeiden johtaja: näytön paikka Suomelle

  
 
   EU-komission älyliikenneohjelmista vastaava Juhani Jääskeläinen pitää Suomi-Venäjä -yhteyttä valttikorttina.
 

ITS Europe -kongressi on Suomelle näytön paikka, toteaa johtaja Juhani Jääskeläinen EU-komissiosta. Jääskeläinen vastaa mittavista älyliikenteen hankkeista EU:ssa.
-Suomen kannattaa kiinnittää huomiota sekä pohjoismaiseen yhteistyöhön että Venäjän yhteistyöhön. Suomessa on eri liikennemuotojen tasapaino hoidettu aivan toisella tavalla kuin monessa muussa maassa. Kongressissa kannattaisi puhua muustakin kuin maaliikenteestä - nimenomaan meriliikenteestä, joka on samalla myös Suomen ja Venäjän välistä liikennettä.

- Suomi on pieni maa ja myös tosi nopea, ja me voimme toimia tiennäyttäjinä Euroopassa. Suomella ei ole ollut mitään ongelmia menestymisessä suurissa älyliikennehankkeissa. Esimerkiksi DRIVE C2X-testialue on erittäin merkittävä kansainvälinen hanke, Jääskeläinen sanoo. Daimler-autonvalmistajan koordinoimassa DRIVE C2X-hankkeessa kehitetään auton kuljettajille ja matkustajille uusia älykkään liikenteen palveluita, jotka välittävät ajantasaista tietoa liikkujalta toiselle. Kehitettävien sovellusten ja palvelujen vaikutuksia tutkitaan Tampereelle perustettavassa testiympäristössä.

Jääskeläinen sanoo, että Suomen kannattaa tuoda kongressissa esille Venäjän yhteistyön lisäksi myös yhteyksiä Kiinaan ja muihin Aasian maihin, joiden kanssa on meneillään älykkään liikenteen yhteistyöhankkeita.

Euroopan kongressit ovat Jääskeläisen mukaan tärkeitä tapahtumia, ja ne kiinnostavat myös maailmanlaajuista asiantuntijayleisöä. Esimerkiksi Lyonin kongressi tänä vuonna on loppuunmyyty.

Pietarista kultakaivos telematiikan konsulteille?

  
 
 

Kukaan tuskin kiistää sitä, että nopeasti autoistuneen Venäjän liikenteessä riittää tekemistä. Venäjä aikoo panostaa tulevaisuudessa älyliikenteeseen, ja kongressijärjestelyissä Suomen kumppaniksi on tullut myös sikäläinen älyliikenteen toimijoiden verkosto ITS Russia. Suomen ja Venäjän liikenteen yhteishankkeet saavat takuuvarmasti erityishuomiota ITS Europe 2014 -kongressissa.

Nopea Allegro-junayhteys Pietariin, autokuljetusjunat Moskovaan, laivaliikenne Suomenlahdella, meriliikenteen ja logistiikan yhteistyö kiinnostavat Euroopassa. Monta liikennemuotoa yhdistävä korkeatasoinen liikennekäytävä Pietarin ja Helsingin välillä saa yhä uusia ulottuvuuksia. Älyliikenteen kongressin uskotaan vielä vauhdittavan kehitystyötä.

Venäjä on lähtenyt liikkeelle ripeästi. Glonass-satelliitteihin perustuva hätäviestijärjestelmä ja navigointipalvelu, joka toimii yhdessä GPS-järjestelmän kanssa, on saanut liikkeelle myös suomalaisia järjestelmätoimittajia. Pietarin kehittyvä talousalue tarjoaa suomalaisille ja eurooppalaisille älyliikenteen yrittäjille erinomaisia mahdollisuuksia.

ITS Europe 2014 kongressi sisältänee myös mahdollisuuden vierailla Pietarissa älyliikenteen merkeissä.

Tiedustelut

Älykkään liikenteen verkosto -
ITS Finland ry
Bulevardi 7, 00120 Helsinki

Toiminnanjohtaja Marko Forsblom
tel. +358 40 514 5100
etunimi.sukunimi (at) its-finland.fi

Puheenjohtaja Karri Salminen, CGI
tel. +358 40 544 5151
etunimi.sukunimi (at) its-finland.fi

ITS Finland Extranet

Kirjaudu Extranetiin täällä!

Tilaa uutiskirje

ITS sosiaalisessa mediassa

FacebookTwitterLinkedinYoutube