ITS Finlandin lausunto valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman vaikutustenarviointiin

Suomi, Lausunnot

ITS Finlandin lausunto valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman vaikutustenarviointiin.

ITS Finland antoi 24.1.2020 lausuntonsa liikenne- ja viestintäministeriölle koskien valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman vaikutustenarviointiohjelmaa.

ITS Finland suhtautuu erittäin myönteisesti 12-vuotisen valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnittelun tekemiseen. Se tuo kaivattua pitkäjänteisyyttä liikennejärjestelmän kehittämiseen ja kokoaa monimuotoisen liikennejärjestelmän yhdeksi kokonaisuudeksi.

Lausunnossa kiinnitetään huomiota erityisesti seuraaviin aiheisiin:

  • Meneillään oleva liikennealan murros asettaa liikennejärjestelmäsuunnittelulle omat erityiset haasteensa, jonka pitäisi näkyä myös vaikutusarvioinnin ohjeistuksessa ja toteutuksessa. Näitä tekijöitä ovat mm. sähköistyminen, digitaalisten ratkaisujen ja automaation lisääntyminen kaikissa kulkumuodoissa sekä liikkujien ja ajoneuvojen kytkeytyminen tietoverkkoihin. Samalla tulisi myös huomioida murroksen aiheuttamat mahdollisuudet esimerkiksi toimialan kestävien ratkaisujen vienti- ja työllistämispotentiaalissa sekä erilaiset työhön, lääkäripalveluihin, opetukseen, kauppaan jne. liittyvät sähköisen asioinnin palvelut, jotka tulevat vaikuttamaan liikenteen kysyntään.
  • Valtakunnalliseen liikennejärjestelmään tulisi saada mukaan kansallinen visio tulevaisuuden liikennejärjestelmästä. Kansallinen visio edesauttaisi rakentamaan sellaista tulevaisuuden liikennejärjestelmää, joka ottaisi huomioon muuttuvan toimintaympäristön niin teknologisen kehityksen, uusien liiketoimintamallien kuin muuttuvan kuluttajakäyttäytymisen osalta.
  • Yritysten näkökulmat ja osaaminen tulisi saada kiinteämmin mukaan toimialan tulevaisuutta voimakkaasti suuntaavaan strategiseen suunnitelmaan. Viestinnässä ja vuorovaikutuksessa olla mukana myös vahva yhteisen vision näkökulma. Vuorovaikutuksessa tulisi kuulla asiantuntijoita laajasti sekä akatemian että yritysmaailman osalta.
  • Liikennejärjestelmäsuunnitelman arvioinnissa tulisi ottaa alalla pitkään vallinnutta käytäntöä laajempi näkökulma liikennejärjestelmän arviointiin. Jatkotyössä olisi tarpeen entisestään korostaa liikennejärjestelmän päästöttömyyttä, liikkumisen ennakoitavuutta ja ajantasaista tilannekuvaa, joka mahdollistaa toimivat matka- ja kuljetusketjut ja arvioida uudelleen, miten eri tekijöitä arvotetaan kokonaisarviossa.
  • Perinteisen yhteiskuntataloudellisen tarkastelun lisäksi arviointityössä olisi mielenkiintoista käyttää myös nykyaikaisia tietojohtamisen ja simuloinnin mahdollisuuksia.
  • Välilliset vaikutukset ovat tällä hetkellä melko pienellä painoarvolla, vaikka ne voivat vaikutuksina olla hyvinkin merkittäviä. Tällaisia välillisiä vaikutuksia voivat olla esimerkiksi kevyen liikenteen terveysvaikutukset sekä vaikutukset matkailualan ja kaupanalan kehitykseen ja työllisyyteen tai liikennealan osaamisen vientiin.
  • Liikennejärjestelmäsuunnitelmissa ei yleensä ole arvioitu esim. markkinoiden toimivuutta tai lainsäädännön kehitystarpeita. Valtakunnallisessa suunnitelmassa nämäkin näkökulmat olisi hyvä ottaa arvioinnin kohteeksi, sillä niillä on huomattavia vaikutuksia esimerkiksi kuluttajien valintoihin.
  • Käynnissä on valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelmatyön lisäksi useita liikenteen tulevaisuutta ohjaavia hankekokonaisuuksia, kuten fossiilittoman liikenteen työryhmä ja liikenteen verotusta tarkasteleva työryhmä. Näiden välinen yhteistyö sekä vision ja tavoitteiden yhdensuuntaisuus on erittäin tärkeää.

Lausunnon kokonaisuudessaan löydät täältä.

Jaa sivu eteenpäin

Lisää kirjoituksia