Liikennevakuutusjärjestelmä pitää pintansa liikenteen murroksessa

Suomi, Uutinen

Liikennevakuutuskeskus selvitti työ- ja elinkeinoministeriön Liikennealan kestävän kasvun ohjelman puitteissa, miten hyvin nykyinen lainsäädäntö ja liikennevakuutusjärjestelmä vastaavat kehittyvän toimintaympäristön tarpeisiin. Lue julkaistu raportista selvityksen tulokset!

Auto maantiellä

Liikenneala uudistuu nyt nopeasti. Liikenne sähköistyy, digitalisoituu, automatisoituu, ja liikennevälineiden omistamiseen, vuokraamiseen ja jakamiseen syntyy uusia toimintamalleja. Tuoreen selvityksen mukaan nykyinen liikennevakuuttamisjärjestelmä on toimiva myös lähitulevaisuudessa. Liikennevälineiden teknologinen kehittyminen ja liikenteen uudet palvelut näkyvät ensisijaisesti vakuutusjärjestelmän sisällä esimerkiksi lopullisen korvausvastuun kohdentumisessa. Vahingon kärsineen osalta vakuutusturva pysyy ennallaan.

Työ- ja elinkeinoministeriön Liikennealan kestävän kasvun ohjelman puitteissa selvitettiin, miten hyvin nykyinen lainsäädäntö ja liikennevakuutusjärjestelmä vastaavat kehittyvän toimintaympäristön tarpeisiin. Lisäksi tavoitteena oli luoda järjestelmästä kansallinen kilpailuetu, joka mahdollistaa uusien innovaatioiden testaamisen ja varhaisen käyttöönoton Suomessa.

Uusien liikenteen palveluiden tulee voittaa käyttäjiensä luottamus, ja toimivalla vakuutusturvalla on tässä keskeinen rooli. Liikennevakuutuksesta korvataan vahingosta aiheutuneet henkilövahingot sekä ulkopuolisille aiheutuneet omaisuusvahingot. Kattavan turvan kannalta on tärkeää varmistaa, että myös muun muassa automaatiojärjestelmien aiheuttamissa liikennevahingoissa kolmannelle osapuolelle aiheutuneet vahingot pystytään korvaamaan yhtä tehokkaasti kuin ennenkin.

Tällä hetkellä lainsäädännöllinen painopiste on siinä, miten poistetaan teknologisen kehityksen esteitä ja miten automaatio jalkautetaan liikenteen sekaan. Tulevaisuudessa liikenteen automaation osalta on ratkaistava myös vastuukysymyksiä: mitä sääntöjä sovelletaan, kun automaatiojärjestelmä ohjaa kulkuneuvoa ja on osallisena liikennevahingossa? Selvityksessä todettiin, että ajamisen automaatioon liittyvissä kokeiluissa liikennevakuuttaminen toimii jo nykyisellään toivotulla tavalla. Sen sijaan pohdintaa herätti se, millaiset valmiudet vakuutusyhtiöillä on vahinkotapauksissa vastaanottaa ja tulkita ajamisen automaatiojärjestelmien tuottamaa dataa tulevaisuudessa.

Liikennevakuutusjärjestelmän sisäisten mekanismien, kuten vastuukysymysten, lisäksi selvityksessä tarkasteltiin myös järjestelmän rajoja koskevia kysymyksiä, kuten matkaketjujen vakuuttamista sekä uusien sähköisten liikkumisvälineiden, kuten sähköpotkulautojen, roolia liikennevakuuttamisessa.  Koska nämä uudet tuotteet ja palvelut jäävät pakollisen liikennevakuutusjärjestelmän ulkopuolelle, tulisi vahinkoihin varautua vapaaehtoisella vakuutuksella.

Liikennevakuutusjärjestelmän soveltuvuutta tulevaisuuden liikenteeseen tutkittiin myös vakuutusvelvollisuuden piiriin kuuluvilla esimerkeillä, kuten ajoneuvojen yhteiskäyttöpalvelut ja yksityishenkilöiden välinen ajoneuvon vertaisvuokraus. Näiden kohdalla havaitut kehityskohteet liittyvät etenkin mahdollisten bonusmenetysten kohdistumiseen, vapaaehtoisiin lisäturviin sekä ajoneuvorekisterin käyttötietoluokitteluihin.

Nykyinen liikennevakuuttamisjärjestelmä osoitti toimivuutensa lähitulevaisuudessa käyttöön tulevien uusien palveluiden ja liikennevälineiden osalta. Niiden sujuva käyttö osana muuta liikennettä vaatii kuitenkin kehitystyötä eri toimijoiden välillä muun muassa vapaaehtoisen vakuutusturvan ja rekisterijärjestelmien osalta. Liikennevakuuttamisen tulevaisuusfoorumi kokoontuu jatkossa vuosittain vaihtamaan ajatuksia liikenteen uusista trendeistä ja pyrkii siten varmistamaan, että suomalainen liikennevakuutusjärjestelmä on ajan hermolla tai jopa aikaansa edellä.

Lue raportti kokonaisuudessaan täältä.


Lisätiedot:

Lakimies Minna Anttonen, p. 040 922 5526

Vakuutuspäällikkö Lauri Linna, p. 040 450 4591

Teknologiapäällikkö Tapio Koisaari, p. 040 450 4782

Johtaja Janne Jumppanen, p. 040 450 4543

Viestintä, p. 040 450 4700

Sähköpostitse: etunimi.sukunimi@vakuutuskeskus.fi

Liikennevakuutus on lakisääteinen ja pakollinen vakuutus.  Liikennevakuutuksesta korvataan liikennevahingosta aiheutuneet henkilövahingot sekä ulkopuolisille aiheutuneet omaisuusvahingot. Henkilövahingot korvataan myös liikennevahingon aiheuttaneelle osapuolelle.

Liikennevakuutuskeskus turvaa viimekädessä liikennevahingon kärsineen oikeudet ja huolehtii lakisääteisen liikennevakuutuksen laiminlyönnin seurauksista. Lukuisia kansainvälisiä tehtäviä hoitavan keskuksen jäseniä ovat kaikki liikennevakuutuksia myöntävät vakuutusyhtiöt Suomessa.

Jaa sivu eteenpäin

Lisää kirjoituksia

Uutinen

Intertraffic Amsterdam 2024

Viikko Intertraffic Amsterdamiin Intertraffic Amsterdam on kansainvälinen foorumi kaikille liikenneteknologian ammattilaisille maailmanlaajuisesti. Yli 900 näytteilleasettajaa yli 100 maasta tarjoaa kattavan katsauksen uusimpiin suuntauksiin ja kehitykseen. ITS Finland yhdessä ITS Nordic+ kanssa osallistuvat tapahtumaan yhteisosastolla ITS Nationlasin alla. ITS Nationals tuo yhteen kymmenen maata Euroopasta. ITS Finlandin alla osastolle numero 02.308 osallistuu 8 jäsentämme; Finntraffic, Forum […]
Lausunnot

Älykkään liikenteen verkosto ITS Finlandin lausunto-Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi liikennevakuutuslain, Liikennevakuutuskeskuksesta annetun lain ja vakuutusyhtiölain muuttamisesta 

Älykkään liikenteen verkosto ITS Finlandin lausunto koskien hallituksen esitystä eduskunnalle laeiksi liikennevakuutuslain, Liikennevakuutuskeskuksesta annetun lain ja vakuutusyhtiölain muuttamisesta   ITS Finland toimii digitaalisen liikenteen ja kuljetuksen kehittämisen yhteistyöfoorumina kooten hallinnon, tutkimuksen ja elinkeinoelämän toimijat yhteen. ITS Finland on voittoa tavoittelematon asiantuntijaverkosto, johon kuuluu yli 100 jäsenorganisaatiota, joissa työskentelee yli 30 000 työntekijää. Yhdistyksen tavoitteena on edistää […]
Blogi

Pro gradu -tutkielma älykkään liikenteen mahdollisuuksista ja haasteista Suomen kunnissa

Blogikirjoitus älykkääseen liikenteeseen liittyvästä pro gradu -tutkielmasta, jonka on tehnyt tuotantotalouden ekonomi Aukusti Perttula.