Sähköautot mahdollistavat resurssitehokkaan ja puhtaan liikenteen

Suomi, Blogi

Liikenteen sähköistyminen on kovassa vauhdissa ympäri maailmaa. Autovalmistajat ilmoittavat kilpaa aikomuksistaan siirtyä osittain tai kokonaan sähköiseen mallistoon. Tämä on erittäin toivottu uutinen liikenteen päästövähennysten kanssa kipuilevalle Suomelle. Päästövähennykset on helpompi toteuttaa, kun autokaupassa on tarjolla vain vähäpäästöisiä vaihtoehtoja.

Sähköautot eivät kuitenkaan ratkaise kaikkia tieliikenteen haasteita. Jatkuvasti kasvavien kaupunkien kaduille ei mahdu autoja yhtään enempää, vaikka ne olisivat sähköisiä. Siinä missä kävely, pyöräily ja joukkoliikenne ovat monestakin syystä parhaita valintoja, ei niistä ole läheskään joka tarpeeseen. Henkilöautolle ei aina ole realistista vaihtoehtoa.

Sähköä saa kaikkialle

Sähköautot ovat kaupungeissa parhaimmillaan, erityisesti niiden pakokaasuttomuuden ja ketteryyden vuoksi. Mutta sähköautoilla on myös etu, josta harvemmin puhutaan.

Minkä tahansa polttoaineen tankkaus kaupungin keskustassa on usein hankalaa tai ruuhka-aikaan jopa lähes mahdotonta. Polttoaineen jakeluasemissa on myös omat riskinsä, joiden vuoksi niitä ei kovin mielellään sallita lähelle asutusta. Jakeluaseman varaamalle tontillekin olisi varmasti parempaa käyttöä.

Tähän sähköautot tuovat ratkaisun. Latauspisteet ovat pienimmillään lämmitystolpan kokoluokkaa, eivätkä siten vie yhtään nykyistä enempää tilaa taloyhtiöiden pihalta tai pysäköintilaitoksista. Latauspisteen lisätilan tarve on siis nolla. Lisäksi sähköautoiluun siirtyneet usein ihastelevat, miten mukavaa on ajaa suoraan kotiin, käymättä erikseen tankkaamassa. Oman pysäköintiruudun latauspiste on vain omassa käytössä, joten jonotuksen pelkoa ei ole.

Ja siinä missä polttoainetta pitää kuljettaa jatkuvasti jakeluasemille, sähkö siirtyy latauspisteelle johtoa pitkin. Tuskin monikaan kaupunkilainen jää kaipaamaan polttoainekuljetuksia elinympäristössään. Pakokaasuista puhumattakaan.

Sähköauto soveltuu yhteiskäyttöön

Taloyhtiöiden pysäköintiruudut ovat kaikkialla niukkuusresurssi, mutta toisaalta monilla ei ole autolle päivittäistä käyttöä. Ei vaadi syvällistä pohdintaa huomatakseen, että auton yhteiskäyttö ratkaisee molemmat ongelmat. Monien taloyhtiöiden yhteisöllisyys on myös niin korkealla tasolla, että yhteisestä autostakin odotettavasti huolehditaan hyvin.

Sähköauton tapauksessa ei myöskään tarvitse huolehtia tankkauksesta, sillä akku latautuu aina käyttökertojen välissä. Tämä on auton ja pysäköintiruudun lisäksi myös latauspisteen tehokkaampaa käyttöä. Monia sähköautoja tarvitsee lisäksi huoltaa polttomoottoriautoa harvemmin, eikä öljyvaihtoja (tai -vuotoja) ole.

Yhteiskäyttöisestä autosta ei tietty ole ratkaisuksi päivittäin autoa tarvitsevalle. Mutta satunnaiselle autoilijalle hyödyt ovat selvät. Sähköautojen yhteiskäytön yleistyminen tuo lukuisia hyötyjä niin päästöjen, maankäytön kuin yleisen resurssitehokkuudenkin suhteen. Ja omasta autosta luopuvien lompakkokin kiittää.


Kuka?

Kirjoittaja on Energiateollisuus ry:n energiaverkkojen asiantuntija Tuukka Heikkilä.


Lisää aiheesta:

ITS Finland aloittaa uuden liikkumisen murrosta arvioivan blogisarjan:

Jaa sivu eteenpäin

Lisää kirjoituksia

Markkinointivideot pk-yritysten viennin tueksi

Videot ovat katsottavissa Future Mobility Finland -sivustolla. Linkki jutun lopussa! Maailmassa ei ole vielä tarpeeksi videomateriaalia. Tähän johtopäätöksen päädyimme ITS Finlandin toimistolla harkitessamme mahdollisuuksia jäsenyritystemme tukemiseen. Noh, myönnettäköön: maailma saattaisi pärjätä vähemmälläkin videosisällöllä, mutta älyliikennealan pk-yritysten joukossa niille oli aito tarve, sillä videosisältö on nykymarkkinoinnissa vähintäänkin välttämättömyys. Jäsenyritystemme aika kuluu usein neuvotteluihin, myyntiin ja jokapäiväiseen […]
ITS Finlandin viestinnän hiljainen uudistus, yhteinen ääni ja kolmen toiston malli
Blogi, Yleinen

ITS Finlandin viestinnän hiljainen uudistus, yhteinen ääni ja kolmen toiston malli

Viestintä on toistoa: ensin se huomataan, toisella kerralla se herättää huomion, ja kolmannella kerralla se ymmärretään. ITS Finlandin toiminnassa viestintä on kehittynyt perinteisestä tiedottamisesta kohti strategisempaa markkinointiviestintää. Viestintä on laajentunut kohdennetuksi, brändiä vahvistavaksi ja vaikuttamiseen tähtääväksi kokonaisuudeksi, jonka tavoitteena on herättää kiinnostusta, lisätä ITS-alan näkyvyyttä sekä aktivoida eri kohderyhmiä toimintaan. ITS Finlandin viestinnän kehitys vuosina […]
ITS Finland ajankohtaista
Lausunnot

ITS Finland ry:n lausunto valtioneuvoston kirjelmästä eduskunnalle koskien digiomnibus ja tekoälyomnibus kokonaisuuksia

Asia: U 81/2025 vp Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle komission ehdotuksista Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusten ja direktiivien muuttamisesta digitaalisen lainsäädäntökehyksen yksinkertaistamisen osalta (digiomnibus) ja tekoälyä koskevien yhdenmukaistettujen sääntöjen täytäntöönpanon yksinkertaistamisen osalta (tekoälyomnibus)