Proxion ja Relesoft tähtäävät vientiin yhteistyössä

Suomi, Uutinen, Yleinen

Rautateiden digitalisaatio on merkittävä muutos ja valtava mahdollisuus alan innovatiivisille toimijoille. Proxion on päättänyt kiihdyttää kansainvälistymistään yhdessä Relesoft Oy:n kanssa. Tavoitteenamme on auttaa teollisuutta ja rautateiden infranhaltijoita turvallisemman, tehokkaammin toimivan ja älykkäämmän yhteentoimivan rataverkon rakentamisessa. Proxionin asiantuntijuus on Euroopassa tunnustettua ja Relesoft Oy on implementoinut uusimmat yhteiseurooppalaiset määrittelyt osaksi teknologisia tuotteita. Yhdessä pystymme vastaamaan asiakkaidemme…

Proxion ja Relesoft tähtäävät vientiin yhteistyössä

Rautateiden digitalisaatio on merkittävä muutos ja valtava mahdollisuus alan innovatiivisille toimijoille. Proxion on päättänyt kiihdyttää kansainvälistymistään yhdessä Relesoft Oy:n kanssa. Tavoitteenamme on auttaa teollisuutta ja rautateiden infranhaltijoita turvallisemman, tehokkaammin toimivan ja älykkäämmän yhteentoimivan rataverkon rakentamisessa.

Proxionin asiantuntijuus on Euroopassa tunnustettua ja Relesoft Oy on implementoinut uusimmat yhteiseurooppalaiset määrittelyt osaksi teknologisia tuotteita. Yhdessä pystymme vastaamaan asiakkaidemme tarpeisiin sovittaa nykyinen ja tuleva teknologia modulaariseksi kokonaisuudeksi. EULYNX on asetinlaitteiden eri rajapintojen standardointiin tähtäävä hanke, joka alkoi vuonna 2014. Perustajina määrittelyprojektilla on 13 eurooppalaista rataverkon haltijaa Deutche Bahnin johdolla. Relesoftin teknologia yhdessä Proxionin tuottamien palveluiden kanssa tarjoaa asiakkaille ympäri Eurooppaa mahdollisuuden tehokkaampaan  EULYNXin hyödyntämiseen ja ETCS-määrittelyihin turvalaitesuunnittelussa ja turvalaitehankkeiden toteutuksessa.

“Proxionilla on hyvät mahdollisuudet kasvattaa viennistä tulevaa liikevaihtoaan teknologian ja palveluiden rajapinnassa. Markkinassa ovat perinteisesti toimineet suuret turvalaitetoimittajat. Tilanne on nyt muuttumassa, kun avoimet ERTMS-määrittelyt ja EULYNX-rajapintamäärittely mahdollistavat uusien toimijoiden ja järjestelmien markkinoille pääsyn. Me olemme päättäneet olla yksi näistä”, sanoo Lauri Aarnio, Proxionin Rautatieteknologiat-yksikön johtaja.

Käytännön tasolla kansainvälistyminen on helpointa aloittaa yksityisten ratapihojen turvajärjestelyistä sekä RCA-arkkitehtuurin mukaiseen suunnitteluun ja testaukseen liittyvistä palveluista. Relesoft Oy:n RELYNX RCA TEST CENTER tulee toimimaan palvelumyynnin alustana testaus- ja simulointipalveluissa.

Rautateiden muutos digitaaliseen turvalaiteteknologiaan on suurin disruptio, mitä rautateillä on tapahtunut kymmeniin vuosiin. Proxionin ketterä toimintamalli ja vahva tekninen osaaminen yhdessä Relesoftin teknologian kanssa avaa mahdollisuuksia ulottaa digitalisaatio kustannustehokkaasti myös yksityisille rataverkoille.

“Meille yhteistyö suomalaisen arvostetun ja aktiivisen rautateiden asiantuntija- ja teknologiatoimijan kanssa on luonteva askel kiihdyttää kansainvälistymispyrkimyksiä. Pieneltä kotimarkkinalta yhdessä ponnistaminen on helpompaa.”, sanoo Markus Melander, Relesoftin hallituksen puheenjohtaja.

Artikkeli on julkaistu Proxionin websivuilla ja voit lukea sen tästä.

Lisätietoja

Lauri Aarnio
Yksikönjohtaja
lauri.aarnio@proxion.fi
0407042542

Markus Melander
Hallituksen puheenjohtaja
Relesoft Oy
markus.melander@relesoft.io
0405729367

Jaa sivu eteenpäin

Lisää kirjoituksia

Lausunnot

Älykkään liikenteen verkosto ITS Finlandin lausunto-Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi liikennevakuutuslain, Liikennevakuutuskeskuksesta annetun lain ja vakuutusyhtiölain muuttamisesta 

Älykkään liikenteen verkosto ITS Finlandin lausunto koskien hallituksen esitystä eduskunnalle laeiksi liikennevakuutuslain, Liikennevakuutuskeskuksesta annetun lain ja vakuutusyhtiölain muuttamisesta   ITS Finland toimii digitaalisen liikenteen ja kuljetuksen kehittämisen yhteistyöfoorumina kooten hallinnon, tutkimuksen ja elinkeinoelämän toimijat yhteen. ITS Finland on voittoa tavoittelematon asiantuntijaverkosto, johon kuuluu yli 100 jäsenorganisaatiota, joissa työskentelee yli 30 000 työntekijää. Yhdistyksen tavoitteena on edistää […]
Blogi

Pro gradu -tutkielma älykkään liikenteen mahdollisuuksista ja haasteista Suomen kunnissa

Blogikirjoitus älykkääseen liikenteeseen liittyvästä pro gradu -tutkielmasta, jonka on tehnyt tuotantotalouden ekonomi Aukusti Perttula.
Lausunnot

Älykkään liikenteen verkosto ITS Finlandin lausunto koskien valtioneuvoston selvitystä Suomen avaintavoitteiksi EU-vaalikaudelle 2024-2029

 Asia: E 58/2023 vp Valtioneuvoston selvitys: Suomen avaintavoitteet EU-vaalikaudelle 2024-2029   ITS Finland toimii digitaalisen liikenteen ja kuljetuksen kehittämisen yhteistyöfoorumina kooten hallinnon, tutkimuksen ja elinkeinoelämän toimijat yhteen. ITS Finland on voittoa tavoittelematon asiantuntijaverkosto, johon kuuluu yli 100 jäsenorganisaatiota, joissa työskentelee yli 30 000 työntekijää. Yhdistyksen tavoitteena on edistää liikenteen digitalisaation ja uusien palvelujen toteuttamisen yleisiä edellytyksiä […]