Liikenteen digitalisaatiosta vahvistusta Suomen viennille

Suomi, Blogi
Päivi Wood Keskuskauppakamari
Kuvalähde: Liisa Takala

Liikenneala on suuren murroksen edessä. Yksi suurimmista muutoksen ajureista on tarve vähentää liikenteestä aiheutuvia päästöjä. Samaan aikaan kun kamppaillaan siitä, mistä ja missä aikataulussa päästöjä leikataan, on katse myös suunnattava liikenteen digitalisaation tarjoamiin liiketoimintamahdollisuuksiin. 

Keskuskauppakamarin johtava liikenne- ja elinkeinopoliittinen asiantuntija Päivi Wood kirjoittaa ITS Finlandin blogissa liikenteen digitalisaatiosta Suomen viennin vahvistajana:

Liikenneala on jo nyt merkittävä toimiala, joka työllistää Suomessa arviolta 175 000 henkilöä yli 31 000 alan yrityksessä. Mielikuvaa liikenteen toimialasta on laajennettava pelkistä liikennevälineistä ja infrasta laajaan kokonaisuuteen, johon kuuluu niin metalliteollisuus kuin ohjelmisto- ja teknologiateollisuus. Suomessa on myös vahvaa osaamista digitalisaation hyödyntämisestä ja dataosaamisesta.

Mielikuvaa liikenteen toimialasta on laajennettava pelkistä liikennevälineistä ja infrasta laajaan kokonaisuuteen, johon kuuluu niin metalliteollisuus kuin ohjelmisto- ja teknologiateollisuus.

Meillä on useita asemansa jo vakiinnuttaneita sekä hyvässä kasvuvauhdissa olevia kestävän ja vihreän liikenteen ratkaisuja kehittäviä yrityksiä. Näiden yritysten menestyksellä on merkittävä vaikutus liikenteen ilmastoratkaisuihin, mutta myös Suomen kasvuun ja vientiin. Kasvumahdollisuudet löytyvät ratkaisuista globaaleihin haasteisiin.

Euroopan komissio julkaisi viime vuoden joulukuussa älykkään ja kestävän liikenteen strategian, joka viitoittaa tietä hiilineutraaliin unioniin vuoteen 2050 mennessä. Strategian toteuttamiseksi on laadittu toimenpidesuunnitelma, joka sisältää yli 80 lainsäädäntöaloitetta liikennesektorille. Näillä lainsäädäntöaloitteilla myös luodaan puitteita markkinoille ja uudenlaisille palveluille ja ratkaisuille. Kansallisesti tärkeiden ja vihreää vientiä edistävien lainsäädäntöaloitteiden tunnistaminen ja niihin vaikuttaminen edellyttää aktiivista vuoropuhelua julkisten ja yksityisten toimijoiden välillä.

Suomen ja suomalaisten yritysten ei tule ainoastaan sopeutua muutokseen. Niiden tulee myös suunnata katseet niihin mahdollisuuksiin, joita vihreä digiliikenne tuo mukanaan. Muun muassa hiilineutraalius, energiamurros ja digitaaliset palvelut sysäävät liikenteen murrosta vauhdilla eteenpäin ja tuovat uusia liiketoimintamahdollisuuksia yritysten kasvulle ja viennille.

 


Kuka?

Kirjoittaja on Keskuskauppakamarin johtava liikenne- ja elinkeinopoliittinen asiantuntija Päivi Wood.


Lisää aiheesta:

ITS Finland aloittaa uuden liikkumisen murrosta arvioivan blogisarjan: lue Eemil Rauman ensimmäinen blogikirjoitus etätyön vaikutuksista liikenteeseen.


Lähteet:

Artikkelikuvan kuvalähde: Liisa Takala

Jaa sivu eteenpäin

Lisää kirjoituksia

Markkinointivideot pk-yritysten viennin tueksi

Videot ovat katsottavissa Future Mobility Finland -sivustolla. Linkki jutun lopussa! Maailmassa ei ole vielä tarpeeksi videomateriaalia. Tähän johtopäätöksen päädyimme ITS Finlandin toimistolla harkitessamme mahdollisuuksia jäsenyritystemme tukemiseen. Noh, myönnettäköön: maailma saattaisi pärjätä vähemmälläkin videosisällöllä, mutta älyliikennealan pk-yritysten joukossa niille oli aito tarve, sillä videosisältö on nykymarkkinoinnissa vähintäänkin välttämättömyys. Jäsenyritystemme aika kuluu usein neuvotteluihin, myyntiin ja jokapäiväiseen […]
ITS Finlandin viestinnän hiljainen uudistus, yhteinen ääni ja kolmen toiston malli
Blogi, Yleinen

ITS Finlandin viestinnän hiljainen uudistus, yhteinen ääni ja kolmen toiston malli

Viestintä on toistoa: ensin se huomataan, toisella kerralla se herättää huomion, ja kolmannella kerralla se ymmärretään. ITS Finlandin toiminnassa viestintä on kehittynyt perinteisestä tiedottamisesta kohti strategisempaa markkinointiviestintää. Viestintä on laajentunut kohdennetuksi, brändiä vahvistavaksi ja vaikuttamiseen tähtääväksi kokonaisuudeksi, jonka tavoitteena on herättää kiinnostusta, lisätä ITS-alan näkyvyyttä sekä aktivoida eri kohderyhmiä toimintaan. ITS Finlandin viestinnän kehitys vuosina […]
ITS Finland ajankohtaista
Lausunnot

ITS Finland ry:n lausunto valtioneuvoston kirjelmästä eduskunnalle koskien digiomnibus ja tekoälyomnibus kokonaisuuksia

Asia: U 81/2025 vp Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle komission ehdotuksista Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusten ja direktiivien muuttamisesta digitaalisen lainsäädäntökehyksen yksinkertaistamisen osalta (digiomnibus) ja tekoälyä koskevien yhdenmukaistettujen sääntöjen täytäntöönpanon yksinkertaistamisen osalta (tekoälyomnibus)