Laajapohjainen asiantuntijaverkosto
ITS Finland koostuu hallituksesta sekä joukosta varsinaisia jäseniä, avainkumppaneita ja verkostojäseniä.
Jäsenet ovat älykkään liikenteen toimialalla toimivia yrityksiä, tutkimus- ja oppilaitoksia sekä muita hallinnon osapuolia tai yhteisöjä, kuten ministeriöitä, virastoja ja kaupunkeja. Tällä hetkellä jäseniä on noin 110.
Yhdistyksen hallitus koostuu yhdistyksen varsinaisista jäsenistä ja vuosittain vaihtuvista verkostojäsenistä. Hallituksessa on läsnäolo-oikeus myös äänioikeudettomilla avainkumppaneilla.
Tietoa hallituksesta sekä jäsenmaksuista ja verkostoon liittymisestä löydät täältä.
Suomalaista osaamista voidaan vahvistaa entisestään systemaattisella yhteistyöllä.
24 Rental Network Oy on liikkumispalveluiden ja tietojärjestelmien kehittämiseen keskittyvä, 100 % kotimaisessa omistuksessa oleva yritys.
ABAX on Pohjois-Euroopan johtava sähköisten ajopäiväkirjojen valmistaja. Vuonna 2003 Norjan Larvikissa perustettu ABAX toimii Suomen lisäksi…
Amazon Web Services on yksi maailman kattavimmista ja suosituimmista pilvipalveluista, joka tarjoaa satoja erilaisia palveluita yritysten ja…
Autoalan Keskusliitto ry on auto- ja konekaupan sekä korjaamo-, maalaamo-, ruosteenesto- ja katsastusyritysten taloudellisia ja työmarkkinaetuja…
Biila on alustalla toimiva autojen siirtopalvelu, joka kokoaa yhteen siirron tarvitsijat sekä siirron suorittavat kuljettajat.
Bitfactor on muotoilulähtöinen teknologiayritys, joka hallitsee suunnittelun, ohjelmistokehityksen, sekä analytiikan. Uskomme, että parhaat palvelut…
CGI tarjoaa palveluja it:n ja liiketoimintaprosessien kehittämisen tueksi. Luomme mahdollisuuksia tulokselliseen toimintaan kaikille…
Cinia Oy on luotettava, riippumaton ja aidosti kotimainen palveluntarjoaja, jolla on vahva kokemus korkeaa luotettavuutta ja turvallisuutta…
EasyPark auttaa autoilijoita löytämään pysäköintipaikan ja maksamaan pysäköinnistä yhdeksässä eri maassa edistyneen teknologian ja tiedon……
Embelin Oy on sulautettujen järjestelmien ja ohjelmistojen erikoisosaaja jo vuodesta 1997. Erikoisosaamiseemme kuuluvat mm. elektroniikkasuunnittelu,…
Gofore tarjoaa uuden ajan palveluita yksityisen ja julkisen sektorin toimijoille muutoksen kohtaamiseen. Missiomme on muuttaa maailmaa paremmaksi…
GoSwift on jononhallinnan palvelu, joka on otettu käyttöön kansainvälisesti ja se on ollut käytössä rajanylityspaikoilla vuodesta 2011.
Hämeen liitto on kansanvaltaiseen päätöksentekoon nojaava palveluorganisaatio, joka kokoaa ja jäsentää maakunnan kehittämisnäkemyksen ja…
Helsinki on Suomen suurin yritys- ja väestökeskittymä. Suurin osa Suomen kasvuyrityksistä ja yritysten pääkonttoreista on Helsingissä. Helsingin…
Explore Helsinki like a local with us. Helsinki Partners matches investors, business professionals, founders, talents and visitors with possibilities…
Indagon kehittää, valmistaa ja markkinoi tarkkoja GPS-satelliittipaikannukseen pohjautuvia paikannusterminaaleja, -järjestelmiä ja……
Infotripla on suomalainen liikenteen ja liikkumista tukevien palveluiden ja järjestelmien vahva edelläkävijä. Yritys on ollut yli 10 vuotta luomassa…
K-Auto kehittää monikanavaisia autoalan palveluja ja vastaa sähköautojen latausverkostosta K-Latauksesta. Tarjolla on esimerkiksi automerkkikohtaisia…
Kapsch TrafficCom tarjoaa asiakkailleen koko arvoketjun kattavat ratkaisut alkaen laitteista ja niiden muotoilusta aina asennukseen ja järjestelmien…
Kauppahalli24.fi on ruokakauppa netissä. Tavoittelemme avointa ja kuluttajakeskeistä ekosysteemiä myös logistiikassa. Perustamisesta v. 2010 alkaen…
Kempower Oy suunnittelee, valmistaa ja kaupallistaa sähkölatausratkaisuja vaativiin olosuhteisiin kun maailma sähköistyy.
Liikennevakuutuskeskus (LVK) on kaikkien Suomessa liikennevakuutustoimintaa harjoittavien vakuutusyhtiöiden yhteistyöelin.
Palvele myymälästä ostoksiaan noutavia asiakkaita entistä paremmin tai sijoita näyttävä ulkomainos paikkakunnalle, jossa potentiaali ei välttämättä…
Maanmittauslaitos (MML) toimii maa- ja metsätalousministeriön alaisuudessa tuottaen tietoa, palvelua ja tutkimusta Maasta. Paikkatietokeskus toimii…
MaaS Global Oy on maailman ensimmäinen liikkumisen operaattori. Tavoitteena on parantaa liikenteen palvelutasoa yhdistämällä julkisen ja yksityisen…
Mattersoft Oy on suomalainen ohjelmistoyhtiö, jonka päätuotteita ovat älyliikenteen tietojärjestelmät. Yhtiön ydinosaamista ovat erityisesti…
NeVia Oy on liikennemittauksiin, liikennevirtatutkimuksiin ja muihin ITS-palveluihin erikoistunut yritys. NeVia Oy on osa Andament Groupia.
Oy Matkahuolto Ab on vuonna 1933 perustettu yksityinen bussiliikenteen palvelu- ja markkinointiyritys. Yhtiön omistavat suomalaiset yksityiset…
iQ Payments on johtava mobiilimaksamisen tarjoaja Suomessa. Palvelussamme oleva riskien ja petosten torjunta takaa parhaan mahdollisen suojan…
Vuonna 1971 perustettu Semel kehittää ja tuottaa kuljetusalalle tietojärjestelmiä ja laitteita. Pääpainoalue on taksiliiketoiminnan tilaus-, maksu-…
Sensible 4 on autonomisen ajamisen ohjelmistoyritys, jonka tuotteet on suunniteltu jaettujen kulkuneuvojen liikuttamiseen. Teknologiamme soveltuu…
Yhteiskäyttöpalvelu Blox Car on autojen jakamisen ytimessä. Palvelu mahdollistaa yksityishenkilöiden välisen auton vuokraamisen edullisemmin ja…
Sitowise on 1500 hengen asiantuntijayritys, joka tarjoaa asiakkailleen kaikki rakennetun ympäristön suunnittelu-, asiantuntija- ja digitaaliset…
Solita rakentaa digitaalista infrastruktuuria ja auttaa jalostamaan liikennedatasta uusien ratkaisujen polttoainetta. Rakennamme ratkaisuja…
Markkinointiviestintätoimisto Source & Kitchen luo digitaalisen aikakauden viestintää. Me löydämme mielenkiintoiset kulmat ja keinot kertoa…
SWARCO on itävaltalainen yritys joka on erikoistunut älykkään liikenne ja infrastruktuurin kehittämiseen ja on johtava toimija markkinoilla.
Taipale Telematics Oy on tamperelainen tiedonkeruuseen, analysointiin ja raportointiin erikoistunut yritys, joka toimittaa kuljettajaa tosiaikaisesti…
Teconer Oy kehittää, valmistaa ja markkinoi ympäristömittausteknologiaa ja teollisuusprosessien mittausjärjestelmiä.
Telia on uuden sukupolven kansainvälinen ja paikallisesti vahva operaattori. Telia on kansainvälinen konserni, jolla on globaali strategia mutta…
TVV Lippu- ja maksujärjestelmä Oy on kuntien ja valtion yhteinen IT-palvelu- ja hankintayhtiö. Yhtiön tarkoituksena on hankkia, kehittää ja ylläpitää…
Vapaus auttaa asiakkaita paremman työyhteisökokemuksen luomisessa ja vahvistamisessa, säästämään liikkumisen kustannuksissa ja siirtymään kohti…
Väylävirasto huolehtii liikenteen palvelutasosta ja osallistumme liikenteen ja maankäytön yhteensovittamiseen. Näin edistämme yhteiskunnan…

Nothing found.